Ari Alapartanen Kriittisiä, mutta rakentavia huomioita maailmasta

Työntekijöillä on oikeus puolustaa oikeuksiaan

Hallitus on heikentämässä työntekijän työsuhdeturvaa alle 20 työntekijän yrityksissä. Mielestäni muutostoimet pitäisivät olla pikemminkin työsuhdeturvaa parantavia, kuin mitä hallitus nyt ajaa. Ei ole luotettavaa selvitystä siitä, että tällaiset yritykset palkkaisivat lisää työntekijöitä, jos irtisanomissuojaa heikennettäisiin. Voidaan siten kysyä, mihin lainmuutoksella ihan oikeasti pyritään.

Jos pienissä yrityksissä irtisanomissuoja on isoja yrityksiä heikompi, se on omiaan johtamaan siihen, että työntekijät siirtyvät paremman työsuhdeturvan antavaan isoon yritykseen. On myös syytä pelätä, että seuraavaksi irtisanomissuojan heikentämistä ryhdytään tasavertaisen kohtelun nimissä laajentamaan kaikkiin yrityksiin. 

Työntekijä on alistetussa asemassa työnantajaansa nähden, koska työsuhteessa työntekijä sitoutuu tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena. Työntekijän turvaksi on säädetty työsopimuslaki, jossa on määrätty työntekijän ja työnantajan oikeudet ja velvollisuudet. Muun muassa se, milloin työnantajalla on oikeus purkaa tai irtisanoa työsopimus. 

Vaikka laiton irtisanominen on työntekijälle sekä taloudellisesti että henkisesti raskas isku, työnantaja voi tehdä sen ilman rangaistusuhkaa. Poliisi tai muutkaan viranomaiset eivät ole velvollisia selvittämään, onko työnantaja työsopimuksen irtisanoessaan rikkonut työsopimuslakia. 

Työntekijä voi vaatia työnantajalta korvausta, jos hänestä irtisanominen on ollut laiton. Mikäli työnantaja ei korvauksiin suostu, on riita vietävä tuomioistuimen ratkaistavaksi. Laittomasta irtisanomisesta työnantajan on maksettava 3-24 kuukauden palkkaa vastaava vahingonkorvaus. 

Ammattiliittoon kuulumattomalle työntekijälle on riski viedä asiansa oikeuteen, koska hävitessään hän joutuu maksamaan työnantajan oikeudenkäyntikulut, vaikka olisikin saanut maksuttoman oikeudenkäynnin.

Ammattiliittoon kuuluvien työntekijöiden puolesta irtisanomisriidat hoitaa korvauksetta liiton lakimies neuvottelemalla korvauksesta työnantajan kanssa tai tarvittaessa viemällä asian tuomioistuimen ratkaistavaksi. Työntekijälle ei aiheudu kuluja siinäkään tapauksessa, että työntekijä häviää jutun. 

Työsuhdeturvaan liittyvät riidat koskevat pääosin palkanmaksua ja työsopimuksen irtisanomista. Pelkästään ammattiliitto PAM:in päivystyslinjalle tuli vuodessa 50 000 työsuhdeturvaan liittyvää jäsenistön yhteydenottoa. Riitajuttuja on vuodessa noin 1 000. Niistä 850 ratkaistaan sovintomenettelyssä työnantajan kanssa ja tuomioistuimeen päätyy noin 150. Mainitut luvut osoittavat, miten tärkeässä roolissa ammattiliitto on työsuhdeturvan toteutumisessa. 

Mielestäni ammattiliittojen kuuluu vastustaa voimakkaasti irtisanomissuojan heikentämiseen tähtääviä lainmuutoksia, kuten ne ovat jo tehneetkin. Poliittiset mielenilmaisut ovat perusteltuja ja työntekijöillä on nyt oikeus nousta puolustamaan oikeuksiaan hallituksen esitystä vastaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

"Ammattiliittoon kuuluvien työntekijöiden puolesta irtisanomisriidat hoitaa korvauksetta liiton lakimies neuvottelemalla korvauksesta työnantajan kanssa tai tarvittaessa viemällä asian tuomioistuimen ratkaistavaksi"

Tässä yksi syy lisää palkata vain ammattiliittoon kuulumattomia työntekijöitä.

Pertti Laitinen

Totta. Silloin on helpompi rikkoa lakia.

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Yleisluontoisena huomautuksena on kuitenkin todettava, ettei työsuhde ole mikään itseisarvo. Kaikkein kriittisin asia on työntekijän tai hänen perheensä toimeentulo, joka työelämän muutostilanteissa olisi turvattava. Työntekijät ovat usein taloudellisesti niin tiukilla, että heikennyt toimeentulossa voi johtaa suuriin ongelmiin hyvin nopeasti ja syrjäytymisriski kasvaa erityisesti taantuma-aikoina, jolloin korvaavaa työtä ei välttämättä löydy.

Toinen tärkeä asia on työnantajien mahdollisuus suunnitella ja sopeuttaa liiketoimintaansa siten, että se kannattaa. Irtisanomissuojan heikentäminen voi auttaa tässä jonkin verran, mutta tämä näkökulma ei ole aivan niin välitön ja konkreettinen kuin työntekijän toimeentulo. Palkkauskynnyksen madaltaminen on aika pitkälti mukavuustekijä työnantajille eikä niinkään suoraan yritysten tuloksiin laajasti vaikuttava tekijä. Irtisanomisen helppoudesta huolimatta työnantaja haluaa aina palkata "riskittömän" tekijän eikä hän välttämättä palkkaa työtöntä, joka on usein jo menettänyt työmarkkinauskottavuuttaan. Sen sijaan hän ottaa sellaisen, joka tekee työn mahdollisimman halvalla, vaikkapa sosiaaliturvalla subventoituna (ja siihen liittyvin sanktioin kiristettynä). Työvoiman halpuutuksessa heikko irtisanomissuoja on yksi olennainen väline.

Jos työntekijän ja työnantajan välinen luottamus on mennyt, niin ei ole mitään järkeä pitkittää tilannetta keinotekoisesti. Muutosturva on nykyisin niin huono, että työntekijän kannattaa venyttää tilannetta mahdollisimman kauan, jos uutta hyväpalkkaista työtä ei ole näköpiirissä. Talouden taantuma-aikona tämä on hyvinkin yleistä. Erotilanne kannattaa joskus myös riitauttaa blogistin kuvailemista syistä johtuen ja hankkia näin itselleen lisää "muutosturvaa".

Jos irtisanomissuojaa heikennetään, olisi muutosturvaa silloin myös uskottavasti parannettava, mihin nykyhallitus ei missään nimessä kykene eikä halua ryhtyä. Sen takia painostustoimet ovat ainoa järkevä toimenpide AY-liikkeen taholta.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Jos uuteen irtisanomismenettelyyn lisätään työntekijällekin mahdollisuus irtisanoutua milloin vain ilman karenssia, niin tuohan olisi todella hyvä asia. Tuo mahdollistaisi ihan oikean työkokeilun ilman sanktiota eli työttömyysturvan menetystä. Lisäksi työntekijäkin voi kokea luottamuksen puutetta työantajaltaan jossakin työuransa vaiheessa, että tasapuolisuuden nimissä, työntekijällekin on sallittava sanktioimaton eroaminen firmasta.

Juhani Vehmaskangas

" Poliisi tai muutkaan viranomaiset eivät ole velvollisia selvittämään, onko työnantaja työsopimuksen irtisanoessaan rikkonut työsopimuslakia."

Eihän se nyt noin mene! Saattaa nimittäin olla, että irtisanomisen syy on liittynyt henkilöön :-D jolloin kyseessä saattaa olla kielletty syrjintä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset