Ari Alapartanen Kriittisiä, mutta rakentavia huomioita maailmasta

Ministerin kannettava vastuunsa ihmisoikeuksien toteutumisesta

Ketään ei saa tuomita rangaistukseen, jos jää varteenotettava epäily hänen syyllisyydestään. Näin lainsäätäjä on määritellyt rikosoikeudellisen vastuun Suomessa. Mielestäni turvapaikanhakijaa ei saisi palauttaa, jos jää varteenotettava epäily, että hän joutuisi vainotuksi, kidutetuksi tai tulisi surmatuksi maassa tai alueella, johon hänet palautettaisiin. Palautuksissa on ennen muuta kysymys tärkeimmistä ihmisoikeuksista. 

Ministeri Kai Mykkänen julkaisi viime helmikuussa Helsingin Sanomien mielipidepalstalla kirjoituksen, joka liittyi Irakiin pakkopalautetun surmaamiseen. Mykkänen katsoi, ettei hän sisäministerinä ole välttänyt vastuutaan, koska on luottanut viranomaisten ja tuomioistuinten päätöksiin. Hän viittaa Maahanmuuttoviraston ilmoitukseen, että he noudattavat palautuspäätöksissään lakia. Mykkänen myöntää, että lain sisältö on poliitikkojen vastuulla. Turvapaikkapäätös perustuu yksilölliseen harkintaan, jossa tulee ottaa huomioon jokaisen henkilökohtainen tilanne, pakolaisoikeuden periaatteet ja ajantasainen maatieto, kuten Mykkänen kirjoituksessaan toteaa.  

Perusteet turvallisista maista tai alueista, joihin turvanpaikanhakija voidaan palauttaa, ovat viimekädessä poliittisia linjauksia, jotka ohjaavat Maahanmuuttoviraston tekemiä päätöksiä. Henkilökohtaisen tilanteen arvioiminen perustuu ennen muuta pakolaiselta itseltään saatuun selvitykseen, missä merkittävää osaa näyttelee tulkkaus ja oikeudellinen avustaminen. Näihin liittyvät hallituksen toimet ja myöntämät riittämättömät resurssit ovat asiantuntijoiden mukaan voineet johtaa vääriin henkilökohtaisiin tilannearviointeihin, mistä on osoituksena Irakiin pakkopalautetun surmaaminen.

Hallinto-oikeuden tai Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut turvallisista maista ja alueista sekä henkilökohtaisesta tilanteesta perustuvat ennen muuta Maahanmuuttovirastolta saatuun selvitykseen. Edellä kerrottu huomioon ottaen ministerit ja kansanedustajat eivät voi välttää palautuksiin liittyvää vastuutaan vetoamalla tuomioistuinten päätöksiin, kuten jotkut heistä näyttävät tekevän.

Tilanteeseen ei ole tullut tähän mennessä parannusta. Tärkeätä olisi, että viranomaisten turvapaikkahakemuksiin liittyvistä ja palautuksia koskevista toimista ja ratkaisuista tehtäisiin puolueeton selvitys. Lähtökohtana tulisi olla, ettei turvapaikkapäätöksiä tehtäessä jää varteenotettavaa epäilyä siitä, että palauttaminen johtaisi palautettavan vainoamiseen, kiduttamiseen tai surmaamiseen. 

Pakolaisten ihmisoikeudet on turvattava. Emme voi lähteä heitä koskevissa ratkaisuissa ajatuksesta, että ”rapatessa roiskuu”, kuten jotkut kansanedustajatkin näyttävät asiaan suhtautuvan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Pakolaisten ihmisoikeudet on turvattava."

Kuten myös suomalaisten. Turvapaikanhakijan statuksella Suomeen saapuneet ovat tappaneet ainakin 10 suomalaista eli yhtäkään jonka taustaa ei tunneta ei saa päästää Suomeen.

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula

"Mielestäni turvapaikanhakijaa ei saisi palauttaa, jos jää varteenotettava epäily, että hän joutuisi vainotuksi, kidutetuksi tai tulisi surmatuksi maassa tai alueella, johon hänet palautettaisiin."
-----------
Ok, avataan peli. Millä kriteereillä määritetään se, mikä on "varteenotettava epäily"?

Toimiiko homma toiseen suuntaan; mikäli jää varteenotettava epäily, että palautettava ei joudu vainotuksi, kidutetuksi tai surmatuksi, niin palautetaanko?

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Missä rikoslain luvussa käsitellään kielteisen päätöksen saaneen turvapaikanhakijan palauttamista? Onko kielteisen päätöksen saanut rikollinen? Mikä laista ilmenevä rangaistuslaji on ”kielteisen päätöksen saaneen turvapaikanhakijan palautus”?

Miksi ihmeessä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneeseen tulisi soveltaa rikosprosessia koskevia periaatteita? Eikö blogistille ole jossain vaiheessa selvinnyt, että kyseessä on hallintolainkäyttö, jota koskevat omat säännökset, eikä palautus ole rangaistus, hän kun on näitä asioita kovasti pohtinut?

Jos turvapaikoista päätettäisiin samoilla periaatteilla kuin rangaistukseen tuomitsemisessa esimerkiksi näytön osalta, Suomessa taidettaisiin myöntää muutama turvapaikka vuodessa.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Aukottoman turvapaikkasysteemin luominen on käytännössä määritelmällisesti mahdotonta. Sekä väärien positiivisten että väärien negatiivisten suhteen. Rapatessa nimenomaan roiskuu, pitää vain pyrkiä siihen että mahdollisimman vähän.

Sen viimeisen ultrapienen hiukkasen suodattaminen savukaasusta on äärettömän kallista. Siksi voimalaitos saakin päästää vähän paskaa ilmoille, vaikka vaarantaahan se jonkun terveyttä. Se kuka vaatii aukotonta suodatusta vaatii samalla sähköntuotannon lopettamista.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Vasemmistoliittolaisilla ja vihreillä näyttäisi tämän kirjoituksen mukaan olevan vallalla täysin virheellinen käsitys Suomen lainsäädännöstä ja mitä lakia on sovellettava laittomasti maassa olevien henkilöiden palauttamiseen.

Koullutus olisi hyvin paikallaan, jotta edes tämä olisi selvillä arvostellessa laillisia toimia, kuten palautuksia. Eri asia on tietenkin, jos aate edellyttää laittomuuden hyväksymistä.

Toimituksen poiminnat